IntranetMuistoja Helsingin hautausmaalta
Helsingin Vanhankaupungin alue kätkee vuosisatoja sitten eläneitten helsinkiläisten rakkaat pihapolut, kotien kivijalat, sataman ja torin. ”Vanhan” Helsingin asukkaatkin ovat kotikirkkonsa vaiheilla kirkkotarhan turpeen alla.
Arkeologiset tutkimukset ovat paljastaneet kirkon runko- ja asehuoneesta yli 130 arkkuhautaa ja kuoriosasta seitsemän tiilimuurattua hautaa.
Helsingin asukkaat saivat 1640 määräyksen siirtyä avomeren äärelle paikkaan, jonka kreivi Pietari Brahe oli valinnut. Ensimmäinen ”uuden” Helsingin kirkko oli Kristiinan kirkko, joka sijaitsi nykyisen Senaatintorin länsilaidalla.
Hautapaikat kirkossa ja kirkkomaalla jaettiin sen sosiaalisen aseman mukaan, joka vainajalla eläessään oli. Kristiinan kirkon lattian alle haudattiin arvokasta ja ”parempaa” väkeä, muut kirkkoa ympäröivälle kirkkomaalle. Kristiinan kirkko, raatihuone ja nelisenkymmentä yksityistaloa tuhoutuivat kolmessa tunnissa tulipalossa elokuun 5. päivänä vuonna 1654.
Kristiinan kirkon paikalle rakennettiin puusta Pyhän Hengen kirkko. Kohtalokkaimman hetkensä Helsinki asukkaineen kohtasi 10.5. ja 11.5.1713 välisenä yönä. Venäjän tsaari laivastoineen saartoi kaupunkia ja kaupungin puolustaja kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt päätti vetäytyä joukkoineen. Helsinkiläiset pakenivat sotilaiden perässä ja itse pormestari Henrik Tammelin sytytti kaupungin kirkkoineen palamaan. Kun helsinkiläiset rauhanteon jälkeen syksyllä 1721 pääsivät takaisin, he löysivät häväistyt haudat ja rikotut hautaholvit.
Mutta seurakunta istui jo keväällä 1727 uudessa Ulrika Eleonoran kirkossa kirkkoherra Johannes Wångin runoileman muistutuksen äärellä, joka oli maalattu alttaritaulun yläpuolelle:
Oi Helsinki, sä kaupunki, jo luovu synneistäs, jos perikadon surkian sä toivot välttäväs.
Ulrika Eleonoran kirkkoon ei enää haudattu. Uuden asemakaavan toteuttaminen 1820-luvulla edellytti kirkon purkamista ja kirkkomaan tasaamista avaran aukion tieltä. Kun Senaatintori rakennettiin, haudat jäivät kiveyksen alle. Senaatintorin kaapelikaivannoista tulee esiin luita ja ruumisarkkujen osia. Perimätiedon mukaan hautakivet ovat Kluuvinlahden täytteenä. Todennäköisempää lienee, että ne jäivät Unioninkadun ja Senaatintorin perustuksiin. Vainajia ei siirretty, Helsingin toinen hautausmaa unohtui torin ja katujen alle.
Kampin
hautausmaat 1695 - 1829
Kirkolliskokouksessa vuonna 1786 päätettiin perustaa uusi
hautausmaa rakennetun kaupungin ulkopuolelle Kamppiin 1690-luvulla
käytössä olleen nälkävuosien ja vuonna 1710 ruttoon kuolleitten
tilapäisten hautausmaitten viereen. Vanha kirkkopuisto ja sen harvat
säilyneet haudat ovat muistona kaupungin kolmannesta hautausmaasta, jota
käytettiin 1790 – 1829.
Kampin hautausmaat väistyivät kasvavan kaupungin tieltä. Fredrikinkatu, Annankatu, Yrjönkatu, Lönnrotinkatu ja Bulevardi ovat osittain entisten hautausmaitten päällä. Kamppiin haudattiin runsaan 130 vuoden aikana yli 10 000 vainajaa.
Kampissa oli ollut myös ”Artil-lerikyrkogården”, jonne haudattiin 1700-luvulla kaupunkiin sijoitetun ruotsalaisen tykistörykmentin ja Viaporin linnoituksen sotilaita. Ruotsalaisen tykistön hautausmaa oli 1740-luvulta asti nälkään kuolleiden ja ruttoon kuolleitten hautausmaitten vierellä. Venäjän sotajoukot tulivat Helsinkiin 2.3.1808 ja asettuivat Ruotsin armeijan jättämiin tiloihin. Venäläisen sotaväen hautausmaana käytettiin nykyisen Bulevardin varrella korttelin 71 kohdalla sijainnutta avointa aluetta. Keisari antoi luvan vainajien siirtämiseen Ruoholahden rantaan, josta Helsingin uudelleen-rakentamiskomitea 1815 osoitti kreikkalaiskatolisille uuden hautapaikan.
Sotilashautausmaat
Lapinniemen hautausmaat olivat nykyisen laajan eri kirkkokuntien hautausmaista kasvaneen yhtenäisen hautausalueen alku. Pääkaupungiksi korottamisen seurauksena Helsinkiin muutti paljon uusia asukkaita, joille oli rakennettava asuntoja ja hautausmaita.
Eri uskontoja tunnustaville perustettiin erilliset hautausmaat. Ne ovat aitojen toisistaan erottamina, mutta muodostavat nyt arvokkaan kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden Lapinniemeltä Lapinlahden rantoja myötäillen yli Hietaniemen Taivallahteen.
Helsingin vuosisatainen asema tärkeänä varuskuntakaupunkina on näillä hautausmailla erityisen näkyvää. Suomen kaartin hautausmaa, Islam-seura-kunnan, juutalaisen seurakunnan ja ortodoksisen seurakunnan hautausmaat perustettiin sotilaita varten.
Ortodoksinen hautausmaa
Lapinniemellä oleva ortodoksinen hautausmaa on Helsingin vanhin yhtäjaksoisessa käytössä ollut hautausmaa. Ruoholahden matalaan rantaan rakennettiin pitkä laituri hautauskuljetuksia varten. Vainajat tuotiin veneillä hautausmaan laituriin. Ruoholahti on nyttemmin täytetty ja rantaviiva siirtynyt kauas. Komea entisestä rannasta kappeliin johtava lehmuskäytävä 1870-luvulta on yhä olemassa. Sotilaat haudattiin pääkäytävän länsipuolelle, seurakuntalaiset itäosaan.
Myöhemmin vakiintuneen tavan mukaan Lapinlahden hautausmaalle haudattiin upseerit, mutta sotilaat ja matruusit Töölöön 1826 perustetulle sotilashautausmaalle.
Töölön lasaretin eli Helsingin venäläisen sotilassairaalan käyttöön perustettiin Taivallahden rannassa 1826-1918 käytössä ollut sotilashautausmaa. Sairaala oli nykyisen Mannerheimintien varrella Kivelänkadun ja Dunckerinkadun välissä. Siellä oli toiminut sotilassairaala jo Ruotsinvallan aikana 1780- ja 90-luvulla. Hautaaminen Taivallahden rantaan kiellettiin 1930 ja alue kaavoitettiin puistoksi. Taivallahdessa lepäävät vainajat olivat ortodokseja, roomalaiskatolisia tai protestantteja. Katoliseen sotilasseurakuntaan kuului 1850-luvulla parituhatta sotilasta. On arvioitu, että viitisen tuhatta miehistöön ja alipäällystöön kuulunutta sotilasta olisi haudattu tälle hautausmaalle. Alue on kaavoitettu 1930 julkiseksi puistoksi, jota Helsingin kaupungin rakennusvirasto hoitaa.
Rakennusvirasto ja kaupunginmuseo tekivät vuonna 1992 yhdessä perusparannuksen kaupunginarkkitehti Sakari Siitosen suunnitelman mukaan. Kaikki 28 säilynyttä hautakiveä ja muistomerkin osaa puhdistettiin ja perustukset korjattiin. Suurin osa hautakivistä pysyi hautansa kohdalla. Korkeaan punagraniittiseen obeliskiin, joka löytyi kaatuneena tenniskentän täyttömaan laidalta, kiinnitettiin entisestä sotilashautausmaasta kertova laatta. Obeliski korjattiin ja sijoitettiin niin, että sen luona voi pysähtyä kunnioittamaan vieraalla maalla kuolleiden sotilaiden muistoa kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta.
Malmin hautausmaalla korttelissa 43 on ollut pieni erillinen hautausmaa, johon haudattiin vallankumouksellisten matruusien murhaamia Venäjän armeijan upseereita. Arkut kuljetettiin tavara-asemalta Malmin hautausmaalle, jossa ne haudattiin 18.3.1917. Venäjän vallankumouksen omin silmin nähtyjä tapahtumia kuvailtiin meille lapsenlapsille vielä toisenkin maailmansodan jälkeen.
Venäläisillä sotilailla on ollut 1900-luvun alun helsinkiläislasten muistoissa erityinen sijansa. Äkseerausharjoitukset ja kasakoiden taiturilliset ratsastustemput kiinnostivat.
Lapinlahden hautausmaa
Sotilaitten lisäksi Lapinlahden hautausmaalle haudattiin ortodoksista uskoa tunnustavia kauppiaita, virkamiehiä, porvareita, käsityöläisiä ja palveluskuntaa. Vuonna 1828 Helsingin väestöstä 650 oli ortodokseja. Kun tällä hautausmaalla 1993 tarkistettiin hautojen hallintaoikeuksia, Helsingin ortodoksinen seurakunta perusti työryhmän, joka yhdessä kävi hautausmaalla ja keskusteli rakentavasti puheenjohtajansa Igor Kurkimiehen johdolla. Löydettiin monenlaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia säilyttää muistomerkkejä.
Korttelissa 29 lähellä puistokäytävän reunaa on kivillä reunustettu hauta, jolta kohoaa tumma korkea hautakivi. Se on Venäjän vallankumouksen jälkeen Helsinkiin jääneen kenraalimajuri Ivan Timiriasewin viimeinen leposija. Timiriasew komennettiin 1890 kenraalikuvernöörin adjutantiksi Helsinkiin. Hän ehti vallankumoukseen mennessä 1890 - 1917 palvella seitsemää kenraalikuvernööriä. Hänestä tuli Suomen kansalainen ja Suomen valtio myönsi hänelle eläkkeen, jonka lisäksi hän hankki tuloja valokuvaajana. Helsingin kaupunginmuseossa on viitisensataa Timiriasewin valokuvanegatiivia sekä kunniamerkkejä ja valokuvakilpailujen kunniakirjoja. Ilman Timiriasewin valokuvia mielikuvamme Helsingistä 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa olisi huomattavasti ohuempi. Hän kuoli 11.10.1927.
Lähellä Timiriasewin hautaa on Venäjän vallankumousta paenneen insinööri Nikolai Russoffin tyylikäs hauta. Hän oli syntynyt Pietarissa 2.12.1881 ja kuoli Kivelän sairaalassa 17.7.1961. Russoff oli ollut ahkera kulta- ja hopeaesineitten sekä rahojen kerääjä. Hän testamenttasi Helsingin kaupungille pörssiosakkeita, rahaa, hopea-ja kultaesineitä sekä jalokiviä yhdeksän miljoonan markan arvosta kiitollisena siitä, että oli täältä saanut turvapaikan. Kaupunginmuseon kokoelmiin liitettiin Russoffin lahjoituksen yli viisisataa arvoesinettä. Hautakiven suunnitteli Helsingin kaupunginarkkitehti Taina Laine.
Hautausmaan siunaaminen takasi vanhan kansan mielikuvissa vainajille rauhan. Vainajien hautarauhan takaamiseksi hautausmaat aidataan ja portit suljetaan yöksi. Hautausmaalla edellytetään kaikkien käyttäytyvän hillitysti ja kunnioittaen. Hautoihin kohdistunut ilkivalta ja hautakiviin kajoaminen on paha teko. Sellainen loukkaa tunteita riippumatta siitä, kenen hauta on häpäisty. Hautausmaa kertoo myös ihmisen suhteesta elämään ja kuolemaan. Ihmiselämän ainutkertaisuus ja sielun kuolemattomuus ovat valtauskontojen keskeisiä näkemyksiä. Hautausmaat heijastavat ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoa.
MARJA PEHKONEN
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginmuseon tutkija
Todellinen valtioneuvos Jakov Tschernischeffin komea perhehauta korttelissa 12. Kuva: Juho Nurmi v. 2008.
