Rauhan kappeli

Vietimme vuonna 2009 sekä Porvoon valtiopäivien että Haminan rauhan 200-vuotismuistoa. Nykyinen aikamme näkee nämä tapahtuvat tärkeänä osana historian jatkumoa kohti nykyisen Suomen valtion syntyä ja olemassaoloa.

Suomen historiassa toisena sortokautena tunnettu ajanjakso alkoi vuonna 1909, juuri kun oli kulunut 100 vuotta Suomen liittymisestä Venäjän imperiumiin. Venäläinen hallinto antoi juhlavuodelle erityisen merkityksen. Siksi ei ole ihme, että tämä tapahtuma herätti lehdistössä vilkasta ja kiihkeätä keskustelua. Suomalaisissa puheenvuoroissa etusija haluttiin antaa Porvoon valtiopäiville ja unohtaa Suomen eroon Ruotsista johtanut, häpeälliseksikin luonnehdittu Haminan rauha. Näin siitäkin huolimatta, että nimenomaan tämä rauha realisoi Porvoon valtiopäivien päätökset. Nimimerkillä ”Pohjan Poika” kirjoittava henkilö ehdotti, että syyskuun 5. päivää pitäisi viettää sammutetuin valoin ja liput puolitankoon laskettuina. Lehdistö kehotti kansalaisia boikotoimaan kyseistä juhlaa.

Helsingin venäläiset hallintoviranomaiset halusivat kuitenkin korostaa Haminan rauhan merkitystä. Aloite tällaisen muistomerkin pystyttämiseksi tuli seurakunnan piiristä, ja sen teki kauppaneuvos Nikolaj Rezvoj Venäjän hallitukselle elokuussa 1908 osoittamassaan vetoomuksessa. Muistokappelin paikaksi hän ehdotti kalliota Uspenskin katedraalin edustalla, josta kappeli näkyisi Kauppatorille ja koko Esplanadille.

Polemiikkia hankkeesta

Seurakunnassa hanketta tuskin tervehdittiin yleisellä hyväksymisellä. Vallinnutta ilmapiiriä kuvaa hyvin hoitokunnan 40-vuotisjuhlissa, v. 1910 pidetty puhe, jossa sen pitkäaikainen vaikuttaja ja puheenjohtaja tohtori Leontjev syytti valtiovaltaa kiivain sanoin seurakunnan itsehallinnon edellytysten horjuttami-sesta (puhetta on siteerattu Kazantsevin käsikirjoituksessa). Puheessa ei mainittu muistokappelihanketta, mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se olisi ollut eräs puheen taustalla vaikuttaneista kysymyksistä. Leontjevin puhe aiheutti lehdistössä laajaa polemiikkia, jonka seurauksena hän joutui väistymään seurakunnan hoitokunnan puheenjohtajan tehtävästä.

Viranomaiset käynnistivät muisto-kappelin suunnittelun julistamalla arkkitehtikilpailun, jonka voitti sotilasinsinööri, eversti N. I. Florenskij. Hänen poismuuttonsa takia hankkeelle jouduttiin kuitenkin etsimään uusi suunnittelija, ja silloin kuvaan tuli mukaan arkkitehti-professori L. I. Šiško, jonka myötävaikutuksella kappelin suunnittelu ja urakkakilpailu etenivät. Šiškon apulaisena toimi insinööri M. G. Sajko, nykyisen Luonnontieteellisen museon päärakennuksen, entisen Aleksanterin kimnaasin, suunnittelija.

Rakennusalan hankkiminen kappelille osoittautui visaiseksi. Aluksi kaupunki kieltäytyi sekä luovuttamasta että myymästä pyydettyä 75 m2 suuruista alaa. Lehdistökeskustelussa koko hanke nähtiin provokaationa ja paikallisen oikeusjärjestyksen vastaisena. Lopulta kenraalikuvernööri Böckcmanin käännyttyä asiassa hallitsijan puoleen, rakennuspaikka muistokappelille saatiin hallinnollisella päätöksellä. Kaupunki vaati paljaan kalliopohjan hinnaksi 200 mk /m2 sekä 1000 markan korvauksen seurakunnan aikoinaan istuttamien koristepensaiden kärsimistä vahingoista. Vuoteen 1913 venyneen oikeuskäsittelyn tuloksena kaupunki joutui Senaatin oikeusosaston päätöksellä tyytymään puoleen vaatimuksistaan.

Ensimmäinen rakennuskomitean puheenjohtajana toimi kenraalikuvernöörin apulainen, salaneuvos A I. Lipskij. Komitean muina jäseninä olivat seurakunnan esimies, rovasti A. M. Kosuhin, senaattori V. A. Semjonov, professori L. I. Šiško, kenraalikuvernöörin kanslian erikoisasiain virkamies N. N. Stromilov, arkkitehti N. B. Meder ja N. T. Rezvoj. Komitea käynnisti muistomerkin rakennusvarojen keruun lä-hettämällä liikkeelle keruulistat, mutta keräyksen tuotto jäi vähäiseksi. Ministerikomitea päätti antaa valtion varoista 22 000 ruplaa (58 667 mk) ja hankkeen ehdottaja, N. T. Rezvoj, lahjoitti omista varoistaan 50 000 mk. Kun keräys oli tuottanut 44 805 mk ja 57 penniä, saatiin hankkeen rahoitukseen kaikkiaan 153 472 mk. Kappelin rakennuskustannukset nousivat 148 472 markkaan 57 penniin. Käyttämättömistä varoista muodostettiin pääomarahasto, jonka tuotto käytettäisiin muistomerkin ylläpitoon.

Kappelin rakentaminen

Muistomerkki on perustettu peruskalliolle ja sen peruskivi muurattiin Haminan rauhan vuosipäivänä 5.9.1909.

Rauhan kappeli säiyi paikallaan kymmenisen vuotta.29

Kappelin seinät muurattiin hyvälaatuisista paikkakunnalla valmistetuista tiilistä sementtilaastia käyttäen. Ulkoseinien verhoilussa käytettiin pienirakeista harmaata graniittia. Kappelin katon, kupolin lieriön ja itse kupolin kantavat rakenteet tehtiin teräsristikkona, joka päällystettiin kuparilla. Kupoli ja sen alla oleva lieriö oli kullattu.

Kappelin kupolin päällä oli pronssinen, kullattu kahdeksansakarainen risti, joka tukeutui rautaiseen kantaan. Kappelin kokonaiskorkeus oli 21,4 m ja ristin korkeus 2,4 m. Rakennusta ympäröivä tasanne, 8,5 m x 8,5 m, peitettiin graniittilaatoilla ja aidattiin pallomaisiin tykinkuuliin kiinnitetyillä ankkuriketjuilla. Pääjulkisivulle johtivat 1,8 m leveät portaat.

Aikalaisen sanoja käyttäen ”Laskevan auringon valossa Kauppatorin suunnasa nähtynä Rauhan kappeli näytti erittäin kuvaukselliselta.” (Kazantsev).

Kappelin sisäänkäynnin vastakkaiselle seinälle oli kiinnitetty valettu pronssilaatta, jossa oli seuraava teksti: ”Tämä kappeli on pystytetty Korkea-arvoisen hallitsijamme suosiollisella luvalla Hallitsijamme ja kansan antamilla lahjoitusvaroilla Keisarimme Nikolai II onnellisella hallituskaudella Haminan rauhan 5. syyskuuta 1809 tapahtuneen solmimisen satavuotismuistoksi”. Lisäksi oli otteita Haminan rauhansopimuksen tekstistä. Kappelin sisäseinät oli päällystetty punertavalla marmorilla ja tummanvihreällä paneloinnilla. Sisäänkäyntiä vastapäätä oli kopio akateemikko M. V Nesterovin (1862-1842) Kiovan Pyhän Vladimirin kirkkoon maalatusta Kristuksen syntymäikonista (nykyisin katedraalin pohjoisella seinustalla). Kappelin varustukseen kuuluivat pronssiset kyntteliköt ja lampukat.

Kappelin pyhitys

Kappeli vihittiin 27. lokakuuta 1913 ja pyhityksen toimitti Suomen ja Viipurin arkkipiispa Sergij Sortavalan piispa Kiprianin ja monilukuisen Helsingin siviiliseurakunnan ja sotilaskirkkojen papiston sekä yhdistettyjen kirkkokuorojen avustamana. Jumalanpalvelusta kunnioitti läsnäolollaan kenraalikuvernööri, kenraaliluutnantti F. A. Zejn ja koko kenraalikuvernöörin kanslian henkilöstö, Suomen senaatin koko senaattorikunta varapuheenjohtaja Borovitvinovin johdolla, Helsingin varuskunta komentajansa, kenraali Brinkenin johdolla. Myös venäläisten seurakuntalaisten joukko oli suuri. Juhla päättyi varuskunnan sotilaiden kirkkoparaatiin. Juhlapäivää komisti kaunis sää. Tilaisuuden jälkeen päivällisillä pidetyssä puheessa esitettiin kiitokset rakennuskomitean jäsenille ja hankkeen alkuunpanija, lahjoittaja N. T. Rezvoj nimitettiin kappelin elinikäiseksi valvojaksi. 9.11. 1913 rakennuskomitea päätti toimintansa ja luovutti kappelin Uspenskin katedraalin hallintaan.

Kappelin purku

Muistomerkki säilyi paikalla kymmenisen vuotta, mutta oli jatkuvasti silmätikkuna ja usein myös ilkivallan kohteena. Kappelihankkeen alkuunpanija, kauppaneuvos N. T. Rezvoj muutti pois Helsingistä ennen vuotta 1917. Vuonna 1919 radikaalit opiskelijat töhrivät pariinkin otteeseen muistokappelin seinät tervalla. Kazantsevin mukaan sen tekivät ”jotkut huligaanit”. Seurakuntalaisten keskuudessa sitkeästi elävän huhun mukaan tuohon hankkeeseen osallistui myös silloinen ylioppilas Urho Kekkonen. Tapahtuneeseen viitaten Kazantsevin mukaan eräs seurakunnan hoitokunnan jäsen ehdotti kappelin purkamista, mikä toteutuikin: seurakunnassa oli lukuisia henkilöitä, jotka eivät varauksettomasti hyväksyneet muistokappelia.

Seurakunnan historiikin mukaan (Koukkunen et. al.) vaatimus kappelin purkamisesta tuli kuitenkin sisäasiaiministeriöltä.

Muistokappeli purettiin ja rakennusmateriaali kuljetettiin Hietaniemeen, entiselle venäläiselle sotilashautausmaalle, jossa se lojui monet vuodet, kunnes yksityinen ortodoksinen seurakunta käytti sen oman pyhäkkönsä, Pyhän Nikolaoksen kirkon rakentamiseen. Kappelin kattokruunu siirrettiin Lapinlahden hautausmaan Profeetta Elian, vanhaan hautausmaakirkkoon. Kupolia koristanut risti oli pitkään käyttämättömänä varastossa, kunnes sille v. 1964 löytyi paikka Hangon ortodoksisella hautausmaalla.

_{Lähde: Muistokappelin rakennustoimikunnan julkaisema selostus kappelin rakentamiseen liittyvistä vaiheista, rakennustoimikunnan julkaisema brosyyri, 2/IX 1909”.}

_{Teksti: Sergei Pogreboff}