Kasteen ja mirhavoitelun sakramentit

Koko kristillisessä maailmassa kasteella on yhtenevä ja keskeinen asema kirkon jäsenyyteen ja ihmisen pelastuksen johtavana toimituksena. Kaikissa kristillisissä kirkoissa lähtökohtana on käsky: ” Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.” (Matt. 28:19).Jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen kastekäskyn noudattamisen ulkoinen muoto alkoi elää. Yhteys kastekäskyyn pysyi kuitenkin kiinteänä.

Kastaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ymmärretään tänäkin päivänä kirkon eli Kristuksen ruumiin jäseneksi tulemisen edellytykseksi.

Ortodoksisessa kirkossa kastetoimituksesta puhuttaessa tarkoitetaan kasteen ja mirhavoitelun sakramentit yhdistävää toimitusta. Se, että emme tee eroa näiden kahden sakramentin toimittamiselle korostaa niiden yhteenkuuluvuutta.

Voidaan sanoa, että voitelu ei ole niinkään ”toinen sakramentti” vaan kasteen täyttymys, missä Pyhän Henki laskeutuu kastetun päälle kuten muinoin ensimmäisenä helluntaina opetuslasten päälle tulisten kielten muodossa.

Kirkkoisä Simeon Tessalonikalainen onkin sanonut kasteen ja mirhavoitelun yhteydestä:

”Jollei liitettävä saa vastaanottaa mirhallavoitelua, häntä ei ole täydellisesti kastettu”.

Voitelu toimitetaan erikseen vain harvoin. Käytännössä näin tapahtuu, kun kertaalleen muualla kastettu liittyy myöhemmällä iällä ortodoksiseen kirkkoon.

Kastetoimituksessa kristitty saa uuden elämän, ja hänet liitetään Kristukseen uskovien joukkoon. Tästä meitä muistutti jo apostoli Paavali, jonka kasteopetus muodostaa kastetoimituksen keskeisen sisällön:

”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room 6:3-4)

Kaste on monin paikoin selitetty perisynnistä vapauttavana tekijänä. Uusi elämä on nähty peritystä synnistä vapautuneen ihmisen yksilöllistä, henkilökohtaista pelastumista korostavana asiana.

Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan opeta, että ihminen syntyessään olisi perityn synnin alainen, vaan hänellä on langenneena ihmisenä taipumus syntiin heti syntymästään.

Kasteessa on siis kyse uudestisyntymisestä, kirkon sisälle ja sen yhteyteen tulemisesta, missä ihmisen tulisi panna “pois vanha ihmisyytensä” ja “pukeutua uuteen Luojansa kuvan mukaan uudistuneeseen ihmisyyteen”.

Näin kastetoimituksen luonne vain yksilöön kohdistuvana yksityisenä seremoniana avautuu ortodoksisesta näkökulmasta katsottuna koko kirkkoa ja ihmiskunnan pelastusta koskevana asiana.

Tähän perustuvat myös ne lukuisat säädökset, joissa todetaan, että kaste tulisi aina toimittaa kirkossa. Siinä missä kaste on tietenkin jokaisen perheen oma juhla pienen lapsen syntymän johdosta, on sillä myös tärkeä koko kirkkoa koskettava asema.

Oikealla tavalla nähtynä näiden kahden merkityksen yhdistäminen on meille ortodokseille rikkaus.

Kasteen ja kirkon liturgisen elämän yhteyden puolesta puhuu myös se, että varhaisina aikoina kasteen ja ehtoollisen välillä oli kiinteä side. Erityisesti tämä on nähtävissä siinä, että kaste toimitettiin yleensä aina pääsiäisenä. Kasteen jälkeen vastakastetut vaelsivat yhtenä kulkueena kastekirkosta, baptisteriosta, pääkirkkoon, jossa he osallistuivat ensimmäisen kerran Herran pyhään ehtoolliseen.

Jäänteitä tästä käytännöstä on vielä tänäkin päivänä havaittavissa mm. juuri pääsiäisen, teofanian, Kristuksen syntymän ja helluntain juhlien liturgiajumalanpalveluksessa. Tällöin esimerkiksi Pyhä Jumala –veisun sijaan lauletaan apostoli Paavalin Galatalaiskirjeen sanoja: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal 3:27) Tätä veisua lauletaan myös kastetoimituksessa kierrettäessä kasteastiaa kolmesti, ja sen merkitys on aivan sama.

Liturgian ja kasteen välisen yhteyden korostamisen soisi lisääntyvän seurakunnissamme. Vaikka jo nyt monin paikoin toimitetaan kasteliturgioita, olisi niiden yleistyminen entisestään toivottavaa. Tämä voi tapahtua vain yleisen tietoisuuden lisääntymisen kautta.

Esitänkin toivomuksen kastetta järjestäville perheille myös tämän vaihtoehdon huomioimisesta. Mikään ei nimittäin estä jatkamasta kastejuhlaa liturgian jälkeen vaikka kotona läheisten kesken.

Eräs kastetoimituksen ulkonaiseen muotoon liittynyt kysymys on myös ollut se, pitääkö ihminen kastaa lapsena vai aikuisena. Tässä ortodoksinen kirkko on ollut hyvin johdonmukainen: lapsia on kastettu siinä missä aikuisiakin.

Vastauksen kysymykseen antoi Kristus itse käskemällä tuomaan lapsia luokseen Apostoli Paavalikin ilmoitti kastaneensa koko Stefanaan perhekunnan, niin aikuiset kuin lapsetkin (1 Kor. 1:16).

Kastetoimituksen osat

Kastetoimitus muodostuu useasta kokonaisuudesta, joista jokaiselle on määrätty oma toimittamisen ajankohta. Se, että kaste toimitetaan usein lyhennettynä ja eri osat yhdistäen, vaikeuttaa niiden sisällön ymmärtämistä osana ortodoksisen kirkon jo ensimmäiseltä vuosisadalta periytyvää kastekäytäntöä.

Kastetta ennen, itse asiassa jo lapsen syntymäpäivänä kirkkomme perinteen mukaan luetaan rukous lapsivuoteessa olevan äidin puolesta. Rukous on joskus aika vaikeasti ymmärrettävä, mutta sen keskeinen sisältö voidaan kiteyttää näihin rukouksen sanoihin: ”Varjele häntä ja hänen synnyttämää pienokaista. peitä hänet siipiesi suojaan tästä päivästä hänen viimeiseen hetkeensä Mirhaöljyllä voitelu kuvaa Pyhän Hengen siirtymistä apostolisen kättenpäällepanemisen tavoin. 5 asti, puhtaimman Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien esirukouksien tähden…” (Euhologion 1974, s. 10).

Nimenantorukous on tavan mukaan luettu 8. päivänä lapsen syntymästä. Tässä kirkko seuraa Kristuksen elämänvaiheita, kun hänet kahdeksan päivän ikäisenä tuotiin juutalaisen tavan mukaan ympärileikattavaksi.

Ortodoksisen tradition mukaan lapselle annetaan vain yksi jonkun kirkkomme kunnioittaman pyhän ihmisen nimi. Nykyään vanhemmat haluavat antaa lapselle useamman nimen. Tällöin on hyvä muistaa, että vähintään yhden nimistä tulisi olla kristillisen perinteen mukainen.

Nykyään usein ajatellaan, että lapsi saa kasteessa nimen, mutta näin ei asia ole. Nimenanto ja kaste ovat kaksi eri asiaa, vaikka nimenanto usein toimitetaankin kasteen yhteydessä.

Itse kastetoimitus alkaa rukouksilla ‘Pyhän kasteen edellä’. Tässä yhteydessä voidaan myös lukea nimenantorukous, jos se on vielä lukematta. Edellä mainittujen rukousten keskeinen osa ovat kolme eksorkismia eli manausta.

Pahasta luopuminen konkretisoituu kummien lapsen puolesta antamassa uskonvakuutuksessa. Siinä kummit lupaavat asettua Kristuksen puolelle taistelussa pahaa vastaan, ja yksi tai useampi kummeista (jos ovat ortodokseja) lukee uskontunnustuksen.

Tämä on olennainen osa toimitusta ja siinä kummit konkreettisesti ottavat vastuun kastettavasta pienokaisesta ja hänen uskonnollisesta kasvatuksestaan, yhdessä lapsen vanhempien kanssa.

Edellä todetun perusteella vähintään yhden kummeista tulee olla ortodoksi, ja muidenkin kummien johonkin kristilliseen kirkkoon kuuluvia.

Näiden valmistavien osien jälkeen siirrytään itse kasteeseen. Toimitus alkaa alkusiunauksella, joka on sama kuin liturgiassa. Ennen alkusiunausta pappi sytyttää kynttilät ja antaa ne kummeille.

Seuraa kasteveden pyhittäminen ja öljyn siunaaminen. Kasteveden pyhittämisen rukoukset ovat lähes samoja kuin teofanian eli loppiaisen juhlan suuren vedenpyhityksen rukoukset liittäen näin kristillisen kasteen Kristuksen kasteeseen Jordanilla ja sen myötä ihmiskunnan pelastukseen.

Vesi on ihmisen elinehto. Ihminen kantaa kasteveden kautta siitä Jumalalle kiitoksen rukoillen, että Jumala toimisi pyhitetyn veden kautta uudistaen ihmisen kelvolliseksi myös uuteen elämään Kristuksessa.

Öljyvoitelun merkitys jää usein pimentoon itse kasteen saadessa oikeutetusti päähuomion. Öljyvoitelu kuvastaa jälleen ihmiselämälle tärkeän aineen kautta tapahtuvaa Jumalan huolenpitoa ja suojelusta.

Kaste tapahtuu upottamalla tai – kuten nykyään useimmiten – valelemalla kolmesti Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Vaikka varhaiset kristilliset dokumentit puhuvat nimenomaan upotuskasteesta, ei valelukastekaan ole ollut vieras ja tuomittu käytäntö.

Valelukasteen puolesta on puhunut mm. veden vähäisyys kuivilla alueilla ja sen myötä upottamisen mahdottomuus.

Kasteen jälkeen kastettava puetaan valkoiseen kastepukuun, ja hänen kaulaansa asetetaan kasteristi merkiksi Kristuksen sanoista:

“Joka tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt 16:24).

Valkoinen kastepuku kuvaa Kristuksen kirkkautta sekä uudestisyntyneen ihmisen elämää, jota ei vielä mikään tahraa tai varjosta.

Voitelu mirhaöljyllä tapahtuu välittömästi kasteen jälkeen. Se kuvaa Pyhän Hengen siirtymistä apostolisen kättenpäällepanemisen tavoin. Mirhavoitelun toimittaa piispa, joka voi antaa tehtävän myös papille.

Mirhan siunaa aina piispa. Suomen ortodoksinen kirkko saa mirhansa Konstantinopolin patriarkalta. Yleisimmin voitelun suorittaa kuitenkin pappi, joka voitelee mirhalla ristinmerkin kastetun otsaan, silmiin, sieraimiin, suuhun, molempiin korviin, rintaan, käsiin ja jalkoihin.

Tämän jälkeen kasteastia kierretään kolmesti kuten edellä on mainittu. Sen jälkeen luetaan epistola ja evankeliumi, jotka sitovat kastetoimituksen apostoli Paavalin kasteopetukseen ja Matteuksen evankeliumin loppuun sisältyvään kastekäskyyn.

Tästä siirrymme jälleen erilliseen toimituksen osaan, joka tulisi toimittaa 8. päivänä kasteesta. Vallitsevana käytäntönä on kuitenkin lukea nämä mirhaöljyn pesuun ja hiusten leikkaamiseen liittyvät rukoukset kastetoimituksen yhteydessä.

8. päivän toimituksen nimi pitää jälleen sisällään viittauksen pääsiäisen eli ylösnousemusjuhlan ja kasteen väliseen yhteyteen. Vietetäänhän pääsiäistä juuri tuo kahdeksan päivää pääsiäissunnuntaista apostoli Tuomaan sunnuntaihin. Tähän toimitukseen kuuluva hiustenleikkuu on merkitykseltään mielenkiintoinen. Hiusten leikkauksen myötä kastettava alistuu Kristuksen johdatettavaksi, palvelijaksi tai orjaksi.

Lapsen kirkottaminen toimitetaan vallitsevan käytännön mukaan aina kasteen jälkeen, koska seurakunnan jäseneksi ottaminen voi tapahtua vasta lapsen kastamisen jälkeen. Kirkottamisen merkitys korostuu tänä päivänä, jolloin kaste harvoin toimitetaan liturgian yhteydessä. Tällöin kastettu lapsi tuodaan seurakunnan keskuuteen ja hän osallistuu ensimmäisen kerran ehtoollisesta.

Tämä onkin erittäin suositeltava tapa, mikäli kastetta ei voida toimittaa liturgian yhteydessä. Kirkottamisen ajankohdasta voi sopia papin kanssa vaikkapa kasteen yhteydessä.

Kirkottaminen, jossa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi ja äiti palaa kirkon sakramentaaliseen yhteyteen, on suoraa lainausta juutalaisuudesta, ja tapa on esiintynyt jo alkukirkon ajoista lähtien. Perinteen mukaan kirkottaminen tapahtuu 40. päivänä lapsen syntymästä, vaikka tämäkään sääntö ei enää ole ehdoton. Toimitus jakaantuu kahteen itsenäiseen osaan: ensimmäiseksi luetaan rukoukset äidin puolesta ja sitten rukoukset lapsen puolesta ja suoritetaan tämän kirkottaminen. Siinä pappi nostaa lapsen syliinsä, vie hänet pyhän portin eteen ja lausuu Vanhurskaan Simeonin rukouksen: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi...”.

Edellä on kuvattu kastetoimitus sellaisena kuin se yleisimmin toimitetaan. Vaihtelua tietenkin esiintyy papista ja seurakunnasta riippuen. Olennaista on kuitenkin nähdä kaste Kristuksen kirkkoon ja uskovien joukkoon liittämisenä sekä koko seurakunnan yhteisenä juhlana.

Pienen lapsen kohdalla ei kasteopetusta tietenkään ole voitu antaa, ja sen aika tulee vielä myöhemmin. Tärkeämpää kuitenkin on se, että lapsi on täysivaltainen kirkon jäsen ja siten oikeutettu kaikkiin kirkon pyhiin toimituksiin ehtoollisesta alkaen. Toivottavaa myös on, että vanhemmat ja kummit pitävät lapsen puolesta näistä oikeuksista kiinni.

ISÄ TEO MERRAS