Koululaiset
Kasvatustoimen lapsityön muotoja ovat erilaiset kerhot, leirit ja tapahtumat.
Lastenkerhoja toimii seurakunnan
eri toimintakeskuksissa. Kerhot ovat 3-10 –vuotiaille, niihin ei tarvitse
ilmoittautua etukäteen. Kerhotoimintaan voi tulla mukaan myös kesken kauden.
Sunnuntaikerhot toimivat liturgian aikana ja lapset osallistuvat kerhotoiminnan lisäksi jumalanpalvelukseen. Ponomarikerhoissa yli 6 –vuotiaat pojat opettelevat ponomarin tehtäviä sunnuntaisin liturgian aikana. Lastenkerhoja on myös muina viikonpäivinä.
Lisäksi seurakunnan alueella toimii kaksi partiolippukuntaa, lasten ja nuorten ikonikerho ja kaksi venäjänkielistä taidekerhoa. Lapsille on tarjolla myös kuorotoimintaa. . Kaikki kerhot ovat maksuttomia.
Lastenleirejä järjestetään useita vuoden aikana, suurin osa niistä on kesäaikana. Leirit ovat 7-14 –vuotiaille lapsille ja ne pidetään Kaunisniemen leirikeskuksessa, Läyliäisissä. Leirit ovat maksullisia, mutta niihin on mahdollisuus anoa vapaapaikkoja.
Lapsille ja koko perheelle järjestettäviä tapahtumia on ympäri vuoden seurakunnan eri toimintakeskuksissa, mm. pyhän Andreaksen päivän avoimet ovet, Nikolaos-juhla, virpovitsojen valmistusta, lasten pääsiäinen jne.
Lapsityöntekijä Liisa Saarinen
Intranet